9.1.2012

Vuosi on taas vaihtunut

Vuodenvaihde sujui meillä rauhallisesti. Esikoinen vaihtoi vuotta kavereittensa kanssa. Me oltiin kuopuksen kanssa ihan kotona perinteiseen tyyliin. Yöpalaksi nakkeja (ei mitään isoviitosia vaan oikein kunnon Kivikylän Wanhanajan Nakkeja!) ja perunasalaattia. Ja muutama rakettikin piti tottakai ampua. Pienellä kävelylläkin käytiin puolilta öin, ihan tässä kulmilla vaan...

Ja minä pääsin testaamaan ensimmäistä kertaa järkkäriä rakettikuvissa. Jotain sentään onnistui, vaikka opeteltavaa vielä onkin. Aikavalotuksen (Bulb) kanssa oli myös hauska tehdä valomaalausta...

Niin että Hyvää ja rauhallista Tätä vuotta 2012!! Sovitaanhan niin, että tästä vuodesta tulee parempi kuin edellisestä?!







Vuoden vaihtuminen tarkoittaa myös sitä, että minullakin ikänumerot vaihtuvat... Virallinen ikääntymispäivä oli 3.pv mutta lähimpien ystävien kanssa juhlistimme tapahtumaa vasta lauantaina. Oli ikäänkuin Aattobileet (pyöreitä vuosia juhlitaan vasta ensi vuonna)... Hyvää ruokaa, parhaat ystävät, lauleskelua ja jutustelua. Oli ihan parhaat synttärijuhlat!! Sain tosi ihania lahjojakin (ystävät näemmä tietävät kyllä, mistä tykkään).
Maria Drockilan kelluvia kynttilöitä... Suklaata muutamaksi illaksi... Juhlajuomaa joksikin toiseksi illaksi... Ihanat vaaleanpunaiset kahvimukit (vois kuulemma välillä täyttää teelläkin, niin ei närästelisi niin kovasti) ja vaaleanpunainen herätyskello (kuulemma tarvetta sille, kun tuppaa olemaan aamunousut niin vaikeita monesti: tuossa ei oo torkutusnappia)... Tyylitajuisilta ystäviltä pinkki käsilaukku ja ihana kaulakoru, kun itse monesti valitsen vaan mustaa, niin nämä tuovat vähän väriäkin... Helmet ovat jänniä ja ihania: riippuu miten valo osuu niihin, että näyttävätkö värikkäiltä vai tummilta. Ja käsilaukussa on monta taskua/lokeroa, että kaikki pikkutavarat pysyy järjestyksessä. Ja neulovalta ystävältä sain lankaa (Polkua ja Keloa), sekä Neulojan käsikirjan.

Illan päätteeksi lähdettiin vähän vielä jatkoillekin... Sitä ennen kuitenkin kerittiin vähän Singstaria harjoittelemaan :)

2 kommenttia:

  1. Jokainen vuosi on edellistään parempi,koska siihen siirrytään hieman vahvempana.Huomaathan kirjoituksessasi positiivisuutta, joka sinua kantaa, minä huomasin...
    terv, M-A

    VastaaPoista
  2. Joskus mietin että mistä se voima tulee, joka tällä hetkellä kantaa. Jostain se vaan tulee, ja siihen on pakko luottaa. Luovuttaa ei saa, joten ainoa mahdollisuus on ajatella niin, että asiat voivat kääntyä (ja toivottavasti myös kääntyvät!) ainoastaan parempaan suuntaan. Sen avulla jaksaa yllättävän pitkälle.

    VastaaPoista